Etusivu » Logistiikka » FREJAn korkea asiakastyytyväisyys tukee vastuullisuutta
Sponsoroitu

FREJA Transport & Logisticsin asiakastyytyväisyys on kansainvälisten kuljetusten ja huolinnan toimialan korkein. FREJAa kiitetään erityisesti tavoitettavuudesta, luotettavuudesta ja lupausten pitämisestä. Viimeisimmässä Taloustutkimuksen huolinnan ja kansainvälisten kuljetusten toimialan asiakastyytyväisyystutkimuksessa FREJA sai toimialan parhaan tuloksen.

— Tavoitteenamme on olla kansainvälisten kuljetusten paras palveluntarjoaja. Ratkaisemme kuljetustarpeet asiakkaan lähtökohdista ja pyrimme optimoimaan kuljetukset asiakkaan tarpeiden mukaan, FREJA Transport & Logistics Oy:n toimitusjohtaja Matti Urmas sanoo. Maantiekuljetusten lisäksi FREJA hoitaa kuljetuksia meri- ja lentorahtina. FREJAlta onnistuvat myös vaativat erikoiskuljetukset.

Yksittäisiä ja säännöllisiä kansainvälisiä kuljetuksia

FREJAn tuontiasiakkuuksissa korostuvat tukkukaupat ja maahantuojat, viennissä taas teräs- ja metsäteollisuus. Säännöllisesti toistuvien kuljetusten lisäksi FREJAlta voi tilata yksittäisiä kansainvälisiä kuljetuksia. – Paras tulos saavutetaan pitkäaikaisissa kumppanuuksissa, silloin toimintamme kehittyy tukemaan parhaiten asiakkaan kuljetustarpeita, Urmas toteaa.

Yrityksen historia yltää 1940-luvulle Maa ja Meri Oy:hyn, jonka Matti Urmas osti yhdessä Tanskan FREJAn perustajan Jørgen Hansenin kanssa 2000-luvun alussa. Vuonna 2009 FREJA-konsernin maayhtiöiden nimet yhtenäistettiin FREJA-brändin alle ja FREJA Transport & Logistics Oy syntyi.

FREJA on lyhyessä ajassa noussut suomalaisten keskisuurten yritysten joukkoon kilpaillulla alalla. Viime vuonna yrityksen liikevaihto ylitti 80 miljoonaa euroa.

Sitoutunut henkilökunta avain menestykseen

Matti Urmaksen mukaan FREJAn menestys perustuu sitoutuneeseen ja motivoituneeseen henkilökuntaan.

– Frejalaiset tekevät joka päivä parhaansa niin asiakkaan kuin FREJAnkin kannattavan toiminnan eteen. Reittien ja käytettävissä olevan kapasiteetin optimointi on avainasemassa yrityksen toiminnan kannattavuudessa, mutta ajattelen tätä myös laajemmin: osana vastuullista yritystoimintaa, jossa myös ympäristövaikutukset minimoimaan.

Erityisesti maahantuonnissa korostuu kappaletavaran ketterä liikkuvuus ja kuljetuskapasiteetin optimointi. Turun yliopiston logistiikkaselvityksen mukaan yrityspäättäjät pitävät logistiikkaa keskeisenä tekijänä omalle asiakaspalvelulleen, kannattavuudelleen ja kilpailukyvylleen.

– Tehtävämme kuljetuskumppanina on suoriutua tehokkaasti ja luotettavasti, jotta asiakasyrityksemme menestyvät kansainvälisissä bisneksissään. Näen tässä myös suuremman yhteiskunnallisen merkityksen koko Suomen kilpailukyvyn kannattavuuden kannalta, Urmas kiteyttää.

FREJA Transport & Logistics
Kansainväliset maantiekuljetukset, meri- ja lentorahti ja vaativat projektikuljetukset. Maantiekuljetuksissa käytössä yli 800 traileria.
Konttorit Turussa, Vantaalla ja Vaasassa. Työntekijöitä on 50. Liikevaihto vuonna 2018 yli 80 miljoonaa euroa.
FREJA toimii Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Kiinassa ja Puolassa itsenäisten maayhtiöiden kautta. www.freja.fi

Next article