– Julkisin varoin hoidettu terveydenhuolto vähenee. Jatkossa yritysten liiketoimintamahdollisuudet alalla kasvavat, kun valtaosa meistä joutuu huolehtimaan itse itsestään. Potilaan oma kasvava rooli on huomioitu tällä hetkellä esimerkiksi rakentuvissa virtuaalisairaaloissa, terveysteknologian asiantuntija Saara Hassinen sanoo.

Hassinen muistuttaa samalla, että yrityksillä on erilaisia ratkaisuja myös kasvavan ja kotonaan yhä kauemmin asuvan ikääntyvien joukon hoitamiseen. Toisaalta elintavoista johtuvien sairauksien, kuten sydän- ja verisuonisairauksien ja syöpien lisääntyminen lisäävät paineita julkisessa terveydenhuollossa.

– Onneksi kuitenkin diagnostiikka ja hoidot kehittyvät koko ajan. Eri sairauksien syyt selviävät vähitellen, eikä näin ollen enää tarvitse hoitaa vain oireita. Varhaisdiagnostiikka ja seulonnat löytävät sairaudet jo varhaisessa vaiheessa tai ennen sen puhkeamista.

Vahvimpana trendinä Hassinen pitääkin painopisteen siirtymistä hoidon sijaan ennaltaehkäisyyn. Tämä tarkoittaa erilaisia yksityisiä ja julkisia palveluita terveyden sekä hyvinvoinnin parantamiseen ja ennaltaehkäisyyn.

– Olennaista on myös yksilön uusi aktiivinen rooli ohjata itseään hyvinvoivaan ja terveelliseen elämään.

 

Kotimaisia ratkaisuja tarjolla runsaasti

Julkiset hankinnat ovat keino tuoda yritysten ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon käyttöön. Hankintaosaaminen on tärkeää, sillä kauppaa käydään julkisin varoin. Hassisen mukaan halvin ei aina ole paras.

– Tästä syystä myös laadullisia kriteerejä pitäisi huomioida. Monesti ei myöskään tiedetä, että suomalaisia ratkaisuja on tarjolla.

Kotimaisia terveysteknologisia ratkaisuja on tarjolla kuitenkin runsaasti. Perinteistä puolta edustavat mittaaminen ja kuvantaminen eri muodoissaan sekä hoitoon ja kuntoutukseen liittyvät laitteet. Monella on myös sähköisiä ja IoT-palveluja näihin liittyen.

– Uudempia alueita ovat robotiikka ja keinoäly. Terveysteknologiaan kuuluvat myös esimerkiksi kalusteet kuten myös hygieniaa edistävät vaatteet ja ilmanpuhdistus, Hassinen sanoo.

– Kotimarkkina on tärkeä näytön paikka kansainvälistyville yrityksille. Siksi on tärkeää, että suomalaisia ratkaisuja käytettäisiin sosiaali- ja terveydenhuollossa hyödyntäen myös kokeilukulttuurin ja julkisten hankintojen mahdollisuudet.

Hassinen kertoo sote-uudistuksen tukevan yritysten kasvua.

– Sote-ympäristö on myös loistava testiympäristö, jossa saadaan todennettua tietoa ratkaisujen toimivuudesta. Toimiva referenssimarkkina lisää vientiä, mikä hyödyttää kansantaloutta ja työllisyyttä.