Etusivu » Vesitekniikka » Vesihuollossa porskuttaa teknologiamurros
Sponsoroitu

Mona Miettinen

myyntipäällikkö, Digita Oy

Ari Kuukka

IoT-liiketoimintajohtaja, Digita Oy

Vesilaitokset tarttuvat uuteen teknologiaan vaihe kerrallaan. Digimuutokset tulevat pieninä aaltoina, joista ensimmäinen on tyypillisesti mittareiden etäluenta. Myös pienemmät vesilaitokset voivat ottaa käyttöön uutta teknologiaa, sillä kynnys on matala valmiin tiedonsiirtoverkon ansiosta.

Digitalisaatio muuttaa työn tekemistä ja liiketoimintamalleja myös vesihuollossa. Digitalisaatio tarkoittaa teknologiaratkaisuja, joiden avulla mahdollisuudet esimerkiksi työn optimointiin, ennakointiin ja synergia-
etuihin kasvavat. 

– Keskiöön nousee myös toimintavarmuuden lisääntyminen, sillä teknologia mahdollistaa sen, että vesilaitoksien aiemmin paljonkin manuaalista työtä vaatineet prosessit voidaan hoitaa nyt digitaalisesti, sanoo Digitan myyntipäällikkö Mona Miettinen.

Digitalisaation avulla toimintaa pystytään analysoimaan aivan eri tasolla kuin aiemmin

Hän sanoo, että veden etäluenta, hulevesikaivojen pinnankorkeuden mittaaminen tai esimerkiksi vesiverkoston paine- ja virtausmittaukset ovat konkreettisia esimerkkejä digitaalisista hankkeista, joihin vesilaitoksissa lähdetään vesilaitoksen koosta tai maantieteellisestä sijainnista riippumatta.

Erilaiset älymittarit ilmoittavat ongelmista sekä hälyttävät mahdollistaen ennakoinnin sekä puuttumisen vikatilanteisiin ennaltaehkäisevästi. Tiedot siirtyvät langattoman tiedonsiirtoverkon välityksellä suoraan – ilman manuaalisia välivaiheita – esimerkiksi laskutusjärjestelmään.

– Teknologian hyödyntäminen näkyy sekä vesilaitoksille että loppuasiakkaalle. Esimerkiksi vesilaitoksille vesimittareiden etäluettavuus mahdollistaa sen, että kenenkään ei tarvitse käydä paikan päällä lukemassa mittareita: tämä säästää aikaa, vähentää virheiden määrää ja lisää läpinäkyvyyttä.

Miettisen mukaan digitalisaation avulla toimintaa pystytään analysoimaan aivan eri tasolla kuin aiemmin. Myös resursseja päästään vapauttamaan muihin töihin.

Viestintäverkkoyhtiöstä teknologiataloksi

Digitan historia juontaa lähes sadan vuoden taakse ja tahti ei hidastu – päinvastoin. Yritys on osaltaan vastuussa huoltovarmuudesta, sillä sen toiminnan perustehtävä on välittää radio- ja tv-ohjelmat kaikille Suomessa.

– Digita on kehittynyt viestintäverkkoyhtiöstä teknologiataloksi, ja olemme osaltamme muuttamassa Suomea digitaaliseksi yhteiskunnaksi. Olemme erittäin luotettu ja vakaa toimija, sanoo Ari Kuukka, IoT-liiketoimintajohtaja.

Mutta mikä rooli Digitalla tarkalleen on vesihuoltoalalla?

– Digita on rakentanut LoRaWAN-teknologiaan perustuvan IoT-verkon, joka mahdollistaa tiedon keräämisen maantieteellisesti laajalle alueelle hajautuneesta vesi-infrasta, Kuukka sanoo.

LoRaWAN-teknologiaan perustuva verkko on uudenlaista teknologiaa käyttävä langaton tiedonsiirtoverkko, joka kattaa siis käytännössä koko Suomen. Se perustuu avoimeen standardiin, jota kehitetään jatkuvasti globaalilla tasolla.

– Teknologia tuo vesilaitoksille aidosti mahdollisuuden esimerkiksi juurikin etäluennan hyödyntämiseen ja laitokset ovatkin tarttuneet uuteen teknologiaan vauhdikkaasti. Verkko mahdollistaa digitalisaatiohankkeet myös pienille vesilaitoksille: koska Digitan rakentama tiedonsiirtoverkko on jo olemassa, ei resursseja uuteen tietoverkkoon tarvita.

– Asiakkaat saavat avaimet digitalisaatioon ja Digita on prosessissa verkko-operaattorin roolissa. Toimimme tiiviisti ekosysteemissä eri laitevalmistajien ja muiden toimijoiden kanssa, ja olemme osaltamme varmistamassa digitaalista kokonaisratkaisua.

Miksi valita Digita kumppaniksi?

1. Valmis ja luotettava tiedonsiirtoinfra

2. Erittäin laadukasta palvelua

3. Toimintavarma ja kattava IoT-verkko   

Tehokkaampi vesihuoltoverkko IoT:n avulla

Next article