Etusivu » Innovaatiot » Inspiroivassa tilassa on ilo työskennellä
Innovaatiot

Inspiroivassa tilassa on ilo työskennellä

inspiroivatila-martela
inspiroivatila-martela
Kuva: Martela Oy

Työelämän muutos vaatii työtiloiltakin luovia ratkaisuja. Käyttäjälähtöinen, inspiroiva työtila on suunniteltu ihmisiä varten.

Työtilojen käyttöasteen mittaaminen on osa käyttäjälähtöistä tilasuunnittelua. Työntekijöiden tilankäyttöä tutkittaessa saadaan faktaa tilojen todellisesta käyttöasteesta ja heidän luontaisesta työskentely- ja oleskelutiloista. Tutkimukset osoittavat, että oman työtilan käyttöaste on 30 – 50 prosenttia. Tiedon pohjalta, osana osallistavaa tilasuunnittelua, on hyvä rakentaa uutta.

– Tilat suunnitellaan ihmisiä varten. Monitilatoimisto tukee työntekijän työtä, vuorovaikutusta, inspiroi ja rohkaisee uudenlaiseen työskentelytapaan, Offering manager Tytti Ruponen Martela Oy:stä kertoo.

Työhyvinvointia kokonaisuutena

Tilojen suunnittelussa huomioidaan työhyvinvoinnin ja kokonaisvaltaisen ergonomian lisäksi myös palauttavat ja jaksamista tukeva tilaratkaisut, esimerkiksi valaistuksella ja kalusteilla. Sellaisia tiloja ovat kodinomaiset kohtaamistilat tai epäsovinnaiset neuvottelutilat, joissa workshopin ajan voi olla sohvalla tai säkkituolilla.

Inspiroiva ympäristö tukee työntekijöiden luovuutta, innostaa ja motivoi. Teknologiaa hyödyntämällä työtuoli saattaa muistuttaa tauon ja liikkumisen tarpeesta tai säädettävä pöytä työntekijän oman mitan mukaisesta ergonomiasta.

Haaste Tytti Ruposen mukaan ergonomiassa on työvälineiden käytön omaksuminen ja hyödyntäminen, kuten sähköpöydän käyttäminen osan päivää seisten työskentelyyn. Työpöytä -ja tuoli elävät parhaimmillaan käyttäjien mukaan.  

Tila on kieli

Työn muuttuminen yhteisöllisemmäksi ja verkostoituminen vaativat tiloilta muunneltavuutta. Työtilat suunnitellaan käyttäjiä ja työtehtäviä varten.

– Paras ratkaisu saadaan työntekijöiden osallistamisella tilasuunnitteluun. Työympäristö nähdään yhä enemmän yrityksen strategian mukaisena sijoituksena työhyvinvointiin, suunnittelupalvelupäällikkö Arja-Liisa Kaasinen Martela Oy:ltä kuvailee.

Yrityksen hengen mukaiset työtilat ovat tulleet jäädäkseen. Monitilatoimistot suunnitellaan siten, että ne tukevat työhyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Tilasuunnittelussa painotetaan työskentelyalueita, kuten yhteistyön, kommunikoinnin ja yksilötyön alueita sekä palauttavia taukotiloja. 

Työntekijä valitsee tilan työtehtävän mukaan. Tarkkuutta vaativalle työlle on hiljainen, keskittymistä tukeva tila. Projektityölle ja etäpalavereille on erilliset tilat.  

Kohtaamispaikat, joissa työntekijät luontaisesti oleskelevat keskenään, ovat yleistyneet. Näiden tilojen merkitys tunnustetaan yritysjohtoa myöten. Ne ovat ideapaikkoja, Arja-Liisa Kaasinen iloitsee. 

Työtilojen käyttöasteseurannalla voidaan työympäristöä arvioida aina uudestaan vastaamaan optimaalista käyttöä.

Työntekijän vapaus valita hänelle parhaiten sopiva työskentelytapa- ja tila on työhyvinvointia parhaimmillaan.

Next article