Huono omatunto syntyy tietysti siitä, kun media syytää päivittäin niskaamme tekstiä ja kuvia merissä sekä joissa kelluvista (muovi)roskalautoista. ”Merissä on kohta enemmän muovia kuin kalaa” ja ”Maailman valtamerissä kelluu Uudenmaan kokoisia muoviroskalauttoja” – tuttua uutiskamaa, vai mitä? Eikä ihme, että omaatuntoa kolkuttaa – varsinkin, kun sitä pientä muovipussia pitää erikseen pyytää kaupan kassalta, jossa pussit ovat piilossa tiskin alla.

Muovien kysyntä kuitenkin kasvaa samaan aikaan ja samaa tahtia kasvaa luonnollisesti tuotantokin. Muovi voittaa markkinaosuutta lasilta ja tinapelliltä, ja uusia innovatiivisia muovipakkausratkaisuja syntyy tasaiseen tahtiin. Myös viranomaiset ja poliittiset päättäjät ovat haluttomia suitsimaan muovien käyttöä. Välillä vaikuttaa siltä, että ympäristöstään huolestunut kansalainen ja muu yhteiskunta elävät erilaisissa todellisuuksissa. Onko todellakin niin, että kuluttaja on väärässä huolineen ja pian herää ymmärtämään, että kysymys olikin vain painajaisunesta, joka meni jo ohi?  

"Kuluttajat tulevat äänestämään jaloillaan ja sellaiset ratkaisut, joista jää hyödyntämiskelvottomia jätteitä, jäävät hyllyihin ja poistuvat markkinoilta."

No ei ole! Kansalainen huolineen on oikeassa ja jos kansalaista ei kuunnella, kansalainen vaihtaa yhteiskunnalliset päättäjät sellaisiksi, jotka kuuntelevat ja ainakin lupaavat myös tehdä asialle jotain.

Pakkausten käytölle on selkeät ja rationaaliset perusteet: suojataan pakattuja tuotteita ympäristöltä tai toisin päin, mahdollistetaan tehokas logistiikka, viestitään lakisääteisistä ja brändejä vahvistavista asioista. Kaikki hyviä asioita, joiden ansiosta tavarat liikkuvat tehokkaammin ja talous kasvaa. Puhumattakaan ruokahävikin torjunnasta, jossa pakkauksilla on ratkaiseva rooli.

Kuitenkin kaikki edellä mainittu on merkityksetöntä, jos samalla tuhoamme ympäristömme – ei huonosti voiva tai jopa kuollut kansalainen jaksa kuluttaa entiseen tahtiin.

On päivänselvää, että tulevaisuudessa meidän on opittava elämään lineaarisen talouden sijaan kiertotaloudessa. Tavallaan kysymys on paluusta vanhaan toimintatapaan; kiertotalouteen ovat perustuneet aina niin maa- kuin metsätalouskin. Kierrätetään jätteiden sisältämät arvokkaat ainesosat uuden vilja- tai puusadon kasvuperustaksi. Samalla tavalla on koko yhteiskunnan opittava toimimaan ja pakkaukset ovat osa yhteiskuntaa.

Pakkausten on tulevaisuudessa oltava käytännössä joko biopohjaisia, biohajoavia tai täysin kierrätettäviä. Tämä koskee kaikkia materiaaleja ja pakkauksia, ei pelkästään muoveja. Kuluttajat tulevat äänestämään jaloillaan ja sellaiset ratkaisut, joista jää hyödyntämiskelvottomia jätteitä, jäävät hyllyihin ja poistuvat markkinoilta. Vastuullisuus on tulevaisuuden pakkausmarkkinoiden ehdoton vaatimus. Poliittisen sääntelyn on sen sijaan viisainta luottaa markkinoiden toimintaan; kilpailu ratkaisee sen, mistä materiaalista ja millä teknologialla valmistetut pakkaukset menestyvät – kunhan ne ovat kaikki kestäviä ja vastuullisia.