Etusivu » Teollisuus » Suomessa kaivosalan vastuullisuus saa lainsäädännön tuen
Kaivos-ala

Suomessa kaivosalan vastuullisuus saa lainsäädännön tuen

Kuva: Getty Images

Lainsäädäntö asettaa Suomessa tarkat vaatimukset kaivosalan ympäristönsuojeluun. Kestävän kaivostoiminnan verkostossa tehdään tärkeää yhteistyötä, ja kaivokset kuulevat eri osapuolten näkemyksiä sekä pystyvät samalla vertailemaan myös toisiaan.

Kaivosyhtiöille ympäristöasiat ovat nousseet viime aikoina yhä tärkeämmiksi. Vastuullinen kaivostoiminta huomioi ympäröivän luonnon lisäksi myös paikallisen yhteisön ja muut ihmiset sekä muun elinkeinotoiminnan. Vastuullisuuteen kuuluu pyrkimys toiminnan parantamiseen kaikilla osa-alueilla, kuten uusien teknologioiden tai prosessien kehittämiseen ja käyttöönottoon. Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomelan mukaan ympäristövaikutusten hallintaa valvotaan sekä sisäisesti että ulkopuolisten tahojen toimesta.

Maailmalla puhutaan vastuullisesta responsible sourcing -hankintaketjusta.

– Kaivosyhtiöillä on toiminnanohjausjärjestelmät. Tämän lisäksi ne toimittavat yhteiskuntavastuuraportin vuosittain kaivosvastuu.fi -sivuille. Tämänkaltainen raportointi on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuista.

Suomessa eri viranomaiset, kuten ELY-keskus ja kaivosviranomainen eli Tukes, valvovat viranomaisina kaivostoiminnan vastuullisuutta. Myös kunnilla on valvontavelvollisuus.

– Usein yhtiöillä on lisäksi sidosryhmiä, joiden kanssa asioita käydään läpi. Toki myös kansalaisjärjestöt pitävät toimintaa silmällä, Suomela sanoo.

Haitta-aineita kerätään talteen yhä enemmän

Suomessa on viimeisten kymmenen vuoden aikana panostettu kaivosalan vastuullisuuteen ja tehty laajasti esimerkiksi kaivosvesien hallintaan liittyvää tutkimusta. Suomela painottaa erityisesti digitalisaation tuomia mahdollisuuksia sekä energiatehokkuuteen satsaamista.

– Toki sähkökäyttöiset kaivoslaitteet ovat olleet arkipäivää jo 1990-luvulta saakka, mutta näihin päiviin asti niissä on ollut niin sanottu kaapelihäntä eli virtajohto. Nyt kehitetään akkukäyttöisiä laitteita laajalla rintamalla.

Avo-aineiden talteenoton lisäksi myös haitta-aineiden talteenottoon on kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Sivutuotteissa, kuten esimerkiksi sivukivien kohdalla, pyritään entistä enemmän löytämään sovelluksia ja lisäkäyttöä. Kemikaalit ja polttoaineylijäämät kierrätetään ammattimaisten jätekäsittelijöiden kanssa.

Lue myös: Logistiikka keskiössä kaivostoiminnassa

– Kaivostoimintahan on mineraalisten arvoaineiden talteenottoa – ja metallit kiertävät pitkään. Maailmalla puhutaan vastuullisesta responsible sourcing -hankintaketjusta. Ketjun vastuullisuus näkyy loppukäyttäjille muun muassa siinä, että Apple vaati sertifioinnit käyttämistään metallituotteista. Tämä tarkoittaa ei ympäristösotkuille ja lapsityövoimalle, Suomela ilmoittaa.

Myös pohjoismaiset metallintuottajat ja kaivostoimijat kannattavat tämän suuntaista kehitystä ja pyrkivät edistämään sitä myös EU:ssa.

Next article