Etusivu » Logistiikka » Logistiikka keskiössä kaivostoiminnassa
Kaivos-ala

Logistiikka keskiössä kaivostoiminnassa

Kuva: Getty Images

Pohjois-Suomen logistiikka määrittelee koko alueen elinkeinoelämän puitteet. Hyvät yhteydet lisäävät liiketoimintaa.

Hannukainen Miningin kaivostuotanto Kolarissa alkaa aikaisintaan viiden vuoden kuluttua. Toimitusjohtaja Mari Pilventö neuvottelee jo rautamalmin jatkokuljetuksista. Kustannustehokkain ja ekologisin valinta kaivokselta satamaan on rautatie. Satamien vertailu ja niiden toimintakapasiteetti ovat keskiössä tuotteiden jatkokuljetuksessa. Tehokas prosessi eri vaiheissa ratkaisee yhtälön.

– Kustannustehokas logistinen ratkaisu on löydettävä. Satamien vertailussa päätökseen vaikuttavat muun muassa missä asiakkaamme ovat, väylien syvyys, eli minkä kokoiset laivat pääsevät satamaan ja missä on tehokkain lastaus junasta laivaan, Pilventö kertoo.

Pilvennön mukaan Länsi-Lapin rautatien sähköistäminen toisi merkittäviä kustannussäästöjä, ja siitä hyötyisivät matkailu- ja muu teollisuus. Liikenneministeriön laskelmien mukaan rautatiekuljetusten on oltava kaksi miljoona tonnia tavaraa vuodessa ennen kuin valtio tukee hanketta.

Kuljetusratkaisujen uudelleenarviointi

Lapin kaivostoiminnassa on paljon vientipotentiaalia kunhan markkinatilanne elpyy ja kaivostuotteiden kysyntä kasvaa. 

– Kattavan logistisen järjestelmän luominen vaatii kokonaiskuljetusratkaisuja. Etäisyydet ja kuljetettavan tavaran määrä tuovat kustannuksia: käytettävät kuljetusratkaisut määräytyvät suurelta osin euroa per tonni -kaavalla, logistiikka-asiantuntija Jarkko Rantala Lapin liitosta toteaa.

Logistiikan kartoittamisessa on huomioitava kaivosprosessista riippuen niin kuljetukset kaivokselta maailmalle kuin myös kaivokselle, esimerkiksi kemikaalien toimituksina.

Lue myös: Suomessa kaivosalan vastuullisuus saa lainsäädännön tuen

Rantalan mielestä varteenotettavia uusia reittejä ovat Ruotsin malmiradan hyödyntäminen Narvikiin tai uudet yhteydet Jäämerelle, jonne isommat alukset pääsevät. Mallia on väläytelty aikaisemminkin, mutta se on kaatunut rahoitukseen ja riittämättömiin materiaalivirtoihin. Uusien toimintamallien ja rajat ylittävien yhteistyökuvioiden etsintä on Rantalan mukaan välttämätöntä, jotta Lapin logistiikka palvelee kattavasti koko aluetta ja sen elinkeinoelämää. 

Kuljetusratkaisun ja sataman valintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten tuotteen määränpää ja se ovatko ostajat Overseas-markkinoilla vai Euroopassa. Rotterdamin satama on tyypillinen uudelleenlastauspaikka silloin, kun viedään Euroopan ulkopuolelle. Merkittävää on myös kuljetettavan tavaran määrä ja laatu, ja miten niiden käsittelyjärjestelmä on hoidettu. Junavaunun tyhjennys satamassa sekä lastaus laivaan vaativat oman kalustonsa.

Next article