Etusivu » Logistiikka » Alemmalla nopeudella ajaminen pienentää polttoaineen kulutusta
Maantiekuljetus

Alemmalla nopeudella ajaminen pienentää polttoaineen kulutusta

Kuva: Adobe Stock

Sopivan ajokaluston valinta vaikuttaa sekä koko yrityksen että yksittäisen kuljetuksen tehokkuuteen. Yli- tai alikapasiteetti maksaa aina.

Kaupan liiton teettämän selvityksen mukaan vuonna 2019 kuluttajien digitaalisesti ostamien vähittäiskaupan tuotteiden arvo oli 4,9 miljardia euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 8 prosenttia.

Liian järeällä ajokalustolla ajetaan vajaakuormilla, ja liian pienillä ajokilometrit kasvavat. Lisäksi sopivan ajokaluston valinta pitää myös luonnon puolia parantamalla toiminnan energiatehokkuutta ja hiilijalanjälkeä. Liikenteen energiankäytön asiantuntija Vesa Peltola Motiva Oy:stä muistuttaa, että taloudellinen ajotapa on erityisesti raskaalla ajokalustolla tehokas keino saada aikaan säästöjä ja vähentää päästöjä.

– Esimerkiksi rajoitinta vastaan ajamisen sijaan kannattaa ajaa alemmalla nopeudella, sillä se pienentää raskaan ajoneuvojärjestelmän polttoaineenkulutusta huomattavasti.

Peltola puhuu myös uusiutuvan energian puolesta. Tulevaisuudessa sähkökäyttöisillä kuorma-autoilla saattaa olla merkittävä tehtävä kaupunkien ja taajamien jakeluliikenteessä.

– Jos kuljetusten hiilijalanjälkeä haluaa pienentää, uusiutuvan energian käyttäminen on yksi keinoista. Liikennebiokaasua ja uusiutuvaa dieseliä on saatavilla osassa maata.

Informaation ja toiminnan laadun parantaminen tuo säästöjä

Koko toimitusketjun hallintaa ja tehostamista voidaan tehdä parantamalla informaation ja toiminnan laatua. Tärkeimmät tehostamista koskevat päätökset tehdään logistisella tasolla, johon kuuluvat muun muassa varastojen sijainti ja vaadittava palvelutaso. Palvelutason parantaminen voi kuitenkin olla ristiriidassa kuljetusten energiatehokkuuden kanssa, sillä tavaraa on toimitettava pienemmissä erissä, lyhyellä varoitusajalla.

– Ajokaluston ja sen varustelun oikea valinta sekä henkilöstön osaamisen kehittäminen ovat erityisesti kuljetusyrityksen käytettävissä olevia keinoja. Sopivan ajokaluston valinta on sitä helpompaa, mitä pitkäaikaisempi sopimus kuljetuspalveluista tehdään, Peltola sanoo.

Lyhyt sopimus voi johtaa siihen, että käyttöön hankitaan auto, joka on liian suuri tai varustelultaan epäsopiva. Peltola mainitsee sähköisen kuljetustilauksen olevan konkreettinen esimerkki toimitusketjun hallinnan parantamisesta informaation laatua parantamalla.

– Virheet vähenevät manuaalisten vaiheiden minimoituessa, tehokkuus kasvaa ja laadun parantuessa myös asiakaskokemus paranee. Sähköinen kuljetustilaus luo myös paremmat edellytykset muun muassa kuljetusten yhdistelylle.

Kuljetusten yhdistäminen kannattavaa

Suomen tapaisessa pitkien ja ohuiden tavaravirtojen maassa kuljetusten osuus kustannuksista on suurempi kuin esimerkiksi tiheään asutuissa Etelä- ja Keski-Euroopan maissa. Yli yön tapahtuvat kuljetukset ovat omiaan lisäämään kustannuksia varsinkin, jos ne tyypilliseen tapaan hoidetaan tavarantoimittajien omissa kuljetusketjuissa. Tällöin samaan käyntipaikkaan viedään päivittäin tavaraa monella, usein vajaasti kuormatulla autolla.

Peltolan mukaan kuljetuksia yhdistämällä voitaisiin säästää kustannuksia ja vähentää energiankulutusta ja päästöjä ilman, että kuljetusten palvelutasoa välttämättä tarvitsee laskea.

– Kuljetusten tehostaminen vähentää ajokilometrejä, kuljetussuoritetta sekä parhaimmillaan myös tarvittavan ajokaluston määrää.

Kaikki tämä laskee kuljetuskustannuksia, minkä pitäisi näkyä myös tuotteiden hintojen nousuvauhdin hidastumisena. Hyötyjiksi Peltola summaa erityisesti kuljetusten tilaajan ja sen asiakkaat, mutta suuressa määrin myös kuljetusyrityksen.

– Lisäksi tietysti kuljetusten tehostuessa energiankulutus ja päästöt alenevat, mistä loppujen lopuksi hyötyy koko Suomi.

Next article