– Jos kaikki Suomen yritykset laitettaisiin riviin, toisessa ääripäässä olisivat ne yritykset, jotka ovat edelläkävijöinä kapitalisoineet digiosaamistaan, toisessa päässä yritykset, joissa ei ole edes sähköpostia otettu käyttöön, kuvailee Elinkeinoelämän keskusliiton johtava asiantuntija Mika Tuuliainen.

– Keskimäärin suomalaiset yritykset ovat kohtuullisen tietoisia teknologian tuomista mahdollisuuksista ja digitalisaation hyödyntämisestä oman liiketoiminnan kehittämisessä. Yleisemmin se näkyy myynnissä ja markkinoinnissa, asiakaspalvelun parantamisessa tai asiakaskokemuksen kehittämisessä. Myös omia työtapoja ja prosesseja tehostetaan,  Tuuliainen jatkaa.

Tärkeintä on miettiä, mikä on asiakkaan näkökulmasta relevanttia, mikä parantaa asiakaskokemusta ja tehostaa asiakashankintaa. Alkuun pääsee pienillä investoinneilla. Lisäksi on tarve pienille yrityksille suunnatulle sparraukselle ja täsmälääkkeille, kuten hyvien toimintamallien jakamiselle.

 

Asiakas muuttuu, yrityksen on pakko muuttua mukana

Asiakas- ja kuluttajakäyttäytyminen ovat muuttuneet. Teknologiakehitys on avannut niin kutsutun perinteisen liiketoimintaympäristön lisäksi digitaaliset markkinapaikat. Se, miten liiketoimintaa tehdään digitaalisessa toimintaympäristössä, on keskeinen haaste tällä hetkellä osalle pk-yrityksiä. Toimintalogiikat ovat erilaisia, digimaailmassa asiakas on aina ykkönen: asiakas odottaa yrityksen olevan tavoitettavissa siellä missä hän on.

– Robotiikka ja automatisointi yleistyvät, monikanavaisuus, palvelua halutaan 24/7, nopeuden merkitys osana asiakaskokemusta kasvaa koko ajan. Digitalisaatio on merkittävä muutos. On huolestuttavaa, että vain noin joka kymmenes yritys on tunnistanut, miten digi voi tuoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Oli yritys millä toimialalla tahansa, maailma on mennyt mobiiliksi ja nettiin. Se, mikä on digitalisoitavissa, tullaan digitalisoimaan, Tuuliainen sanoo.

 

Digi näkyy kasvussa

Digitalisaatio ei ole itseisarvo. Mutta kun on analysoitu digisuuntautuneita pk-yrityksiä, keskeisin selittävä menestystekijä miksi asiat ovat paremmin digisuuntautuneissa yrityksissä kuin yritysten perusjoukossa, on yrityksen johdon tai omistajien suhtautuminen digiasioihin. Lähes yhtä merkittävä tekijä on se, että heillä on sellaista osaamista mitä tarvitaan tai he tietävät mistä sitä saa.

– Ei tiedetä onko digitalisaatio yrityksen keskeinen menestyksen ajuri, vai onko ajuri esimerkiksi kasvuhalukkuudessa, jonka teknologia osaltaan mahdollistaa. Mutta se tiedetään, että menestyvissä ja kasvavissa yrityksissä teknologian vahva hyödyntäminen on varmasti mukana, Mika Tuuliainen summaa.